Avustuksen määrä on enintään 4 000 euroa asuntoa kohden. Avustus voi kuitenkin olla enintään 50 prosenttia avustuspäätöksessä avustettaviksi hyväksytyistä toteutuneista kustannuksista.
Avustuksen määrä määräytyy pienemmän avustussumman antavan vaihtoehdon mukaan.
Avustettavat kustannukset lasketaan rakennuskohtaisesti ja toimenpiteittäin. Hakijalta vaaditaan tämän takia, että energiatehokkuuden parantamiseen liittyvät kustannukset eriytetään hakijan toimittamissa kustannusselvityksissä selkeästi muista mahdollisista perusparannuksen kustannuksista.
Avustusta ei myönnetä toimenpiteen kaikista kustannuksista. Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus huomioi avustuksen laskennassa vain kullekin toimenpiteelle määritellyn avustuskelpoisen osuuden kustannuksista. Avustuskelpoinen osuus vaihtelee toimenpiteestä riippuen 20 ja 100 prosentin välillä. Avustus on 50 prosenttia tästä osuudesta.
Lista avustettavista toimenpiteistä ja niiden avustettavista osuuksista:
Avustettavat toimenpiteet
Avustuksen enimmäismäärä
Avustuksen määrän laskennassa Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus laskee kaikkien toimenpiteiden avustettavat osuudet yhteen.
Yhteenlaskettu avustus on aina enintään 4 000 euroa asuntoa kohden, kuitenkin enintään 50 prosenttia avustuspäätöksessä avustettaviksi hyväksytyistä ja toteutuneista kustannuksista. Avustuksen määrä määräytyy pienemmän avustussumman antavan vaihtoehdon mukaan.
Esimerkki siitä, kuinka toimenpiteiden avustettava osuus lasketaan
Esimerkiksi jos taloyhtiö uusii asuintalojen ikkunat ja ulko-ovet niin, että energiatehokkuus paranee avustuksen ehtojen mukaisella riittävällä tavalla, avustusta ei lasketa hankkeen kokonaiskustannuksista. Ikkunoiden ja ovien uusimisesta aiheutuvista kustannuksista vain 40 prosenttia on avustettavaksi hyväksyttäviä kustannuksia. Avustuksen osuus tämän korjaustoimenpiteen kokonaiskustannuksista on 20 prosenttia.
Eli jos ikkunoiden ja ovien uusiminen maksaa 50 000 euroa, on hankkeen
-
avustuskelpoinen osuus (40 %) 20 000 €
-
avustusta voidaan myöntää toimenpiteeseen enintään 50 prosenttia sen avustuskelpoisesta osuudesta eli enintään 10 000 €, jos avustuksen muut ehdot täyttyvät.